Auringon merkitys yleisesti

Aurinkomerkit kertoo nimensä mukaisesti Auringon sijainnista eläinradan eri merkeissä. Aurinko on aurinkokunnan keskus, ja astrologisesti auringon sijainti kartallamme kuvaa minuutemme keskusta. Yksilöllisyyttä, identiteettiä ja lopulta myös perimmäistä Itseä, joka on muuttuvan minä-kuvamme eli egon takana oleva, muuttumaton ja absoluuttinen – Itse.

Aurinko yhdistetään monissa vanhoissa uskonnoissa Jumalaan.

Useiden vuosituhansien ajan Aurinkoa on ollut voimakas palvonnan kohde ja näitä Aurinkojumalia on kutsuttu monilla eri nimillä. Yhteisesti heidät on käsitetty valoksi, toivoa tuovaksi, jotka ovat poistaneet mielen pimeyden ja vaikeudet ihmisen elämästä. Valo = tietoisuuden vertauskuva.

Auringon merkitys ulkoisena palvonnan kohteena on kulkenut käsikädessä ihmiskunnan sisäisen tietoisen kehityksen kanssa. Siitä lähtien kun Aurinkoa on palvottu loogisena mielen osana, viimeiset 3000–2500 vuotta, vastakohtana Kuun myyttisen, taikauskoisen ja epäselvien tunteiden alueena. Samoin ovat myös s isäiset vastomme, suhteessa ulkoiseen toimintaan ja tahtoon nähden ajautuneet kauemmaksi toisistaan auringon eduksi.

Toisin sanoen tietoisen, tahdonalaisen toimintamme pääelementtinä toimivat aurinko ja kuu (= vrt. sympaattinen hermosto), ja näiden keskinäinen tasapaino on lähes menetetty. Järkiajattelu (vrt. miehinen) on läsimaissa yli korostunut tunneajattelun (vrt. femininen) kustannuksilla. Auringon symbolisoiman tietoisen siis myös yhteisesti havaitun tiedon, logoksen, merkitys on ylikorostunut pitkälle jalostuneen tieteellistetyn ajattelun takia.

Omakohtainen, empiirinen kokemus on ”stumpattu” ja heitetty pois ’kuin lapsi pesuveden mukana’. Tällä asenteella on kielteinen vaikutus henkilökohtaisiin havaintoihin ja kokemuksiin, jonka seurauksena kaikkinainen uustaidottomuus ja mielenterveydelliset ongelmat ovat lisääntynyt. Tämän epätasapainon takia - oman kehon signaalit ja niiden oikeanlainen tulkinta - katsotaan epäpäteväksi. Lähes kaikkeen tarvitaan auktorisoitu henkilö esimerkiksi lääkäri; kurssitus tai koulutus- omien vaistojemme ja intuition määrittelyksi, omien tuntoaistien kustannuksella: Tämä on perinteisesti Kuun aluetta astrologiassa.

Auringonpalvonnan seurauksena meille on jäänyt vallitsevaksi muodoksi tahdon(-järki) ylivalta - sietokykyymme nähden (vrt. = tunne). Tämä koskee varsinkin yksilön sisäistä tasapainontilaa. Tietysti kaikki se, mitä maailmassa yhteiskuntien tasolla tapahtuu, on väistämätön ja luonnollinen heijaste yksilöiden sisäisestä tilasta - ja päinvastoin. Kuten tiedämme yksilöä ja ympäristöä - ei voi koskaan kokonaan erottaa toisistaan. Katso Kalat -merkki!

Kuitenkin jo Antiikin Kreikassa pyrittiin kuromaan tätä eroa kiinni Delfoin oraakkeleiden avulla. Jo silloin oli nähtävissä kuinka tunteet ja tahto, Kuun ja Auringon symbolisoimien energioiden aadun mukaisesti, olivat lähteneet erkaantumaan toisistaan. Delfoin oraakkelit Kreikassa, tulkitsivat sisäisen näyn mukaisesti silloisen maailman tapahtumia, joita mm. auringonjumala Apollon osasi viisaasti tulkita. ‘Kuun aikakauden’ tuntoja tulkitsivat oraakkelit, koostuivat vanhoista naisista.

– Astrologisesti Kuu kuvaa ensisijaisesti näkymätöntä mutta aistittavia energiaa; tunnetiloja jotka välittyvät myös ympäristöön tietynlaisina singnaaleina; luoden uudenlaisia tunnetiloja ja ilmapiirimuutoksia. Nämä tuntemukset antavat perustan teoille ja toiminnalle eli auringon syntymälle.

..ja päinvastoin, kuten luonnossa huomaamme auringonvalon sammuttua, että pehmeä kuunvalo paljastaa toisenlaisen ’varjojen mielikuvituksen maailman’. Tässä kelmeässä kuunvalossa - symbolisesti ja vertauskuvallisesti - maailma näyttää myös oikeasti toisenlaiselta. Aivan samoin tapahtuu, kun käännymme ulkoisesta toiminnasta pois ja sulaudumme sisäiseen tilaan, itsessämme, löydämme henkilökohtaisten tunteidemme alkuperän joka on myös usein epäselvää ’varjojen mielikuvitusmaailmaa’. – Apollo tulkitsi siis oraakkeleilta saamia viestejä, kuten me, pyrimme tietoisesti tulkitsemaan omien tunteidemme sanomaa.

Vanhan Assyrialainen käsitys kertoo Auringonjumalan ja Sankarin (yksilön) keskinäisestä ja ikuisesta taistelusta ja kamppailusta, tiedostamattoman pimeyden kuoleman voimia vastaan. Taistelu on välttämätöntä, koska kehitystä voi tapahtua vain hioutumisen kautta jota jumalaisen tietoisuuden ja ihmisen järjen välinen taistelu kuvaa. Kuupuolemme syvät intohimot nousevat pintaan tässä taistelussa ja muuttuvat tarvittaessa rationaaliseksi, tietoisemmiksi tunteiden ja tarpeiden toiminnoiksi.

Intialainen vastine Auringolle löytyy Buddhan elämästä. Buddha syntyi prinssinä hyvään sukuun, nuoruus oli huoletonta ja ammatinvalinta selvä. Kuningassuku symbolisoi kansalaisuutta, huoleton nuoruus on isän ansiota ja ammatti kuvaa sekin Auringon vaikutusta kartalla. Alusta lähtien Buddhan elämä on täynnä viitteitä sisäisen sankarin kätketystä voimasta siitä, kuinka voimme löytää oman Aurinkomme. Seuraavaksi syvempää tulkintaa hänen inkarnaatiostaan: Ensinnäkin Buddhan synnytti nainen, jonka sanskritinkielinen nimi oli Mahamaya joka tarkoittaa suuri-illuusiota! Äidin nimi on ensimmäinen merkki kaiken näennäisestä olemisesta, elämän ikuisesta katoavaisuudesta. Egon olemassaololta ja minätietoisuudelta oli äidin kautta viety pohja.

Minän - käsitteet: Kun puhun perimmäisestä henkisestä ja alkuperäisestä absoluuttista Itsestä, kirjoitan sen isolla alkukirjaimella tarkoittaen silloin Jumalaa meissä. Samaten tarkoitan Jumalaa kun puhun Äiti Maasta, Puhtaasta Hengestä tai Pyhästä Hengestä, joka on sama kuin Kundaliini energia. Kaikki muut minän muodot, kuten minä itse ja varsinkin puhuessani egosta tarkoitan käsitteellistä minää, mielen luomaa minä-tietoisuutta; tulkintavälinettä.

Maallisessa mielessä Buddhan lähtökohdat olivat täydelliset, mitä muuta mies ja miehinen prinsiippi myös tyttölapsen kohdalla voisi tarkoittaa, kuin syntyä odotettuna lapsen rikkaaseen kuningassukuun. Aurinko symbolisoi maskuliinista aspektia, kuten sen tapaa kantaa oikeanlainen vastuu ja velvollisuus omissa toiminnoissa siksi koko Buddhan inkarnaatio kertoo kuvaavasti kuinka hän esimerkillään avaa yksilöiden tien henkilökohtaiseen valaistumiseen. Tarinan syvemmän merkityksen oivaltamiseksi on tärkeää ymmärtää miksi Buddha syntyi rikkauteen, mutta hylkäsi sen kehittääkseen itseään henkisesti.

Tiedämme että hänen isänsä oli laadituttanut ennusteen lapsensa tulevaisuudesta heti syntymän jälkeen. Ennustus lupasi suurta tulevaisuutta mutta tulevaisuutta varjosti jokin nuorukaisena koettu järkytys. Ylpeä isä halusi vaalia huolella pojan mahdollisuuksia ja poisti Buddhan ympäriltä kaikki elämän onnellisuutta häiritsevät tekijät. Niinpä Buddha oli kovin järkyttynyt eräänä kertana matkatessaan vaunuilla kaupungin tungoksessa kun hän ensikertaa näki vanhuksen, köyhän ja sairaan ihmisen. Buddhan elämässä oli ollut kaikki kaunista ja onnellista eikä mistään ollut koskaan ollut puutetta, aurinko paistoi kirjaimellisesti jokaisena hänen elin päivänään, siitä isä oli pitänyt huolen. Ehkä juuri siksi erilainen elämän palatsin ulkopuolella kosketti Buddhaa syvästi, eikä hän voinut unohtaa näkemäänsä. Kysymykset seurasivat toistaan Buddhan mielessä ja kiinnostus tai voisiko sanoa, kutsumus oli herätetty.

Buddha päätti lähteä palatsista. Hän meni hyvästelemään nukkuvan vaimonsa, joka oli juuri synnyttänyt Buddhalle poikalapsen. Tarina kertoo molempien nukkuneen niin, että äidin käsi lepäsi lapsen kasvojen edessä. Buddha ei ollut ehtinyt nähdä vastasyntynyttä poikaansa, eikä hän nähnyt niitä nytkään. Jos lapsen kasvot olisivat painuneet hänen mieleensä hän ei olisi kyennyt toteuttamaan sitä tehtävää miksi oli tänne syntynyt. Buddha jätti kaiken muun, paisti yksinkertaiset vaatteet jotka olivat hänen päällään ja nekin vaihtuivat ja kuluivat pian. Matkalla jotkut sukulaiset ja isän tuttavat tunnistivat hänet ja yrittivät saada häntä palaamaan palatsiin. Aluksi Buddha kulki viiden muun askeetin kanssa, kunnes hän löysi vaelluksellaan muita viisaita miehiä joiden hän matkaan hän liittyi saaden vastauksia uusille kysymyksilleen. Seuratessamme pidemmälle Buddhan omaelämänkertaa matkalla kohti valaistumista saamme huomata hänen tarinansa kuvaavan yhä syvemmin astrologisen auringon merkitystä.

Kuten tiedämme, että aurinko kuvastaa yksilöä ja sen tahtoa. Myös Buddha kokeili oman tahtonsa eri muotoja matkalla kohti lopullista valaistumista. Hän kokeili ankaraa paastoamista, hän istui joessa auringon paahteessa tunti ja ellei peräti päivä tolkulla. Hän rankaisi ja pakotti kehoaan monin eri tavoin, kunnes oivalsi sidran soittajan viritellessään soitinta, etteivät soittimen kielet saa olla liian löysällä eivätkä tarpeettoman kireällä jotta se soisi kauniisti. Tämän saman tuli päteä ihmiseen, jotta hän voisi olla jumalaisena instrumenttina – ja soida, tekojensa muodossa kauniisti.

Intilainen Rama -jumala kuvastaa myöskin Auringon miehistä prinsiippiä ja sen merkitystä. Rama inkarnoitui ja eli ennen Buddhaa noin 6000- 8000 vuotta sitten. Rama taisteli apinahahmoisen Hanumanin ja veljensä ? kanssa Lankan monipäistä hirviötä vastaan, joka oli ryöstänyt hänen vaimonsa Sitan. Intialainen Ramayana - eeppos kertoo tästä taistelusta; miehen vastuusta, oikeanlaisine velvollisuuksineen ja rajoituksineen vaalia ja turvat Sita -vaimon hahmossa omaa arvokkuuttaan juuri vastuu - velvollisuus - säilyttämisessä ja ylläpitämisessä.

Muista vastineita auringonjumala käsitteelle: Vrt. Indra v. Virata tai Apollo v. Python. Shamash vai Mash, toinen juutalainen (seemiläinen) Auringon jumala - joka on Samson ja Gilgamesh jälkeen nimetty. Symbolismiin kuuluvaa. Siniparta on symbolisoinut kielteistä Auringon puolta tappaessaan aamunkoitteessa nuoren neidon. - Vapaasti tyyliteltynä Auringonsäde on symbolisoinut tietoisuutta, ajattelua ja toivon pilkahdusta, oivaltamista.

Kelttiläinen legenda; Kysymys Animalle naiselliselle puolelle viisasta Itseä ositettiin vanhalle miehelle tapauksena Kuningas Arthur. Welshin legenda on syntynyt erityisesti valaistakseen tapauksessa jolloin painiskelemme animan (fem) kanssa ja on vaikeaa sovittaa ja ratkaista egon ja Itsen välistä ongelmaa. Hän on erityisesti selvä kahden äidin kohdalla. Siinä on luonnollinen äiti, joka hoitaa psyykkistä puolta hänen sankarillisen elämän aluetta, mutta muotoilee sitä primitiivisen vaaralliseen ja vaikeaksi käsiteltävään suuntaan

Jeesus inkarnoitui anteeksiannon kirkkautena. Antaessamme itselle ja muille anteeksi väistyy mielen-pilvet tietoisuutemme auringon tieltä ja vapaudumme ajattelumme "eipäs- joopas"; "mun moka - sun moka" kelauksesta ja "olen /olet syyllinen - syytön" vatvomisilta jotka sitovat hienojaksoita energiaamme tarpeettomasti.